sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Oma arvonta / Egen utlottning

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin että olen alkanut yksityisyrittäjäksi. Olen siis nyt ihan virallisesti käsityöläinen. Minulla on oma nettikauppa Keltainen Sukellusvene joka on avautunut muutama viikko sitten ja yritykseni löytää myös facebookista. Olen vuosia keräillyt kaikenlaista kierrätysmateriaalia, pääosin kankaita, mutta myös muuta ja nyt haluan niistä luoda uutta. Käyttämissäni kankaissa kuvioita ja kuoseja löytyy reippaasta retrosta hieman hillitympiin väreihin ja kuoseihin. Kaiken tämän kunniaksi haluan järjestää arpajaiset jossa palkintona on lahjakortti Keltaiseen Sukellusveneeseen! (jos osallistujia tulee runsaasti, niin arvon myös ylläri lahjan)

Ja arvontahan kulkee tutulla kaavalla, kaikki lukijat saavat automaattisesti yhden arpalipukkeen, tähän postaukseen kommentin jättäneet saavat myös arvan ja jos kanssablogisti linkittää arvonnan omaan blogiinsa saa lisälipukkeen. Mahdollisuus on siis osallistua kolmella arvalla! Toivoisin että myöskin vastaisitte kysymykseen, millaisia tuotteita olisitte kiinnostuneet näkemään ja mahdollisesti hankkimaan Keltaisesta Sukellusveneestä, jossa kaikki materiaali on kierrätettyä?

Niin ja kilpailu aika on tämän kuun loppuun. Arvonta suoritetaan 1.6.2010!



Jag är nu en egenföretagare och jag tänker ha en liten tävling där priset är en presentkort till min butik Keltainen Sukellusvene, min butik kan du också hitta i facebook. Jag har i åratal samlat på allt återvunnet material, mest tyg, men också annat, och nu vill ja skapa nåt nytt av dem!

Reglerna är att om du är min läsare får du en lott, om du lämnar en kommentar i det här postet får du en och om nån länkar till sin egen blogg får man en lott till. Du kan alltså delta med tre lotter. Jag vill också ha svar på en fråga, vad skulle du vilja se och kanske köpa från Keltainen Sukellusvene, där allt material är otervunnet?