tiistai 11. toukokuuta 2010

100 asiaa minusta!

Tämmöinen lista on ollut joissain blogeissa ja ajattelin viihdyttää itseäni tekemällä itsestäni myös sadan asian listan. :)

1. Minun nimi on Johanna
2.vaikka sen piti olla Wilhelmiina
3.minun laskettu aika oli 18.6 (Paul McCartneyn syntymäpäivänä)
4.mutta synnyin erittäin yliaikaisena
5. 7.7 (Ringo Starrin syntymäpäivänä)
6.olen aina ollut valtavan suuri Beatles fani
7.ja Ringo on minun suosikki Beatle
8.Synnyin Huddingessa
9.ja olin puolitoistavuotias kun muutimme sieltä pois
10.Haaparannalle
11.josta muutimme Suomeen ollessani 11-v.
12.Opin puhumaan alle vuoden ikäisenä
13..ja puolitoista vuotiaana suosikki lauluni oli Veikko Lavin nälkälinna jonka osasin sanasta sanaan
14.Olen ainut lapsi
15.mutta olisin aina halunnut sisaruksia
16.Minulla oli lapsena marsu
17.jonka nimi oli Matilda
18.Sitten meillä oli kissa nimeltä Misu
19.joka eli onnellisen 16vuotisen elämän
20.Suunnittelen ottavani useamman kissan kunhan lapset kasvavat hieman
21.Minä luulin aina saavani 7 lasta
22.itselläni niitä on kuitenkin vain neljä
23.mutta minulla on myös kolme kummilasta
24.joten seitsemän on kasassa
25.Näen kummilapsiani liian harvoin
26.mutta ajattelen heitä usein
27.Olen siis äiti
28.mutta olen myös ollut mieheni vaimo jo kahdeksan vuotta
29.tai kahdeksas hääpäivä on tämän kuun 25päivä
30.Olin 22vuotias mennessäni naimisiin
31.Olemme olleet miehen kanssa yhdessä hieman yli 10vuotta
32.olin myös silloin hieman yli kymmenen kiloa laihempi
33.Olen asunut elämässäni 14 eri osoitteessa
34.6eri kaupungissa/kunnassa
35.Olen opiskellut ylioppilaaksi
36.Nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi
37.Pizzan paistajaksi
38.sekä tekstiili artesaaniksi
39.Viimeisimpään valmistuin viime joulukuussa
40.ja nyt olen alkanut yksityisyrittäjäksi
41.siitä kerron teille enemmän seuraavassa postauksessani
42.mahdollisesti jo huomenna
43.En erityisesti viihdy tietokoneen parissa
44.mutta joka ilta tässä vierähtää se tunti/pari
45.En ole yli kolmeen vuoteen nukkunut kelvollista yöunta
46.ja se ei johdu siitä että olisi nukahtamis/uni vaikeuksia
47.olen siis joka aamu väsynyt kun kello soi
48.jos se ehtii soida
49.En silti ole välttämättä aamulla pahalla päällä
50.jos saan juoda aamukaffin rauhassa
51.Olen kahviaddikti
52.voin juoda uskomattoman määrän kahvia päivässä
53.ja suklaa on toinen "pahe"
54.Olen myös absolutisti
55.mutta minua ei haitta muiden juominen
56.jokainen omalla tyylillään
57.olen ollut myös yli kymmenen vuotta polttamatta
58.Nuorempana liikuin paljon iltariennoissa
59.mutta jo muutaman vuoden ajan olen viihtynyt paremmin kuin hyvin kotona
60.Jos joku tosi mielenkiintoinen esiintyjä tulee kaupunkiin niin silloin lähden katsomaan
61.Miehenikään keikoilla en enää nykyään käy niin usein
62.Omistan kitaran ja basson
63.mutta kumpaakin soitan kehnosti
64.bassoa aion alkaa harjoittelemaan säännöllisesti
65.sitten kun lapset on vähän isompia
66.mulla onkin näköjään paljon aikomuksia sitten kun lapset on vähän isompia
67.Miehellänikään ei ole sisaruksia
68.joten meidän lapsilla ei ole tätejä, setiä tai enoja
69.eikä heillä myöskään tule koskaan olemaan serkkuja
70.se harmittaa minua hieman
71.Esikoisen vauvakirja on täytettynä siihen asti kun pikkuveli syntyi
72.pojan vauvakirja on täytettynä siihen asti kun hän on noin 10kk
73.kolmannen lapsen vauvakirja on kohdassa ristiäiset menossa
74.neljännelle on ostettuna vauvakirja
75.ja lapsenihan ovat siis n.7,6-v.(ihan kohta)6-v.3,5-v.ja 2-v.
76.onneksi kuitenkin valokuvaan kaikkia lapsia tasapuolisesti ja innokkaasti
77.Olen myös erittäin innostunut valokuvauksesta
78.ja kuljetan kameraa paljon mukana joka paikassa
79.tai pokkaria kuljetin aina mukana
80.järkkärikamera unohtuu toisinaan kotiin
81.Olen keräilijä
82.ja meidän koti on juuri sen näköinen
83.olisi ehkä vieläkin "kirppimäisempi" jos mie yksin saisin päättää
84.Luen tosi paljon
85.mieluiten luen dekkareita
86.mutta Torey Haydenin tuotannon olen lukenut melkein kokonaan
87.Luen lapsille iltasadun samalla kun he syövät iltapalaa
88.tällätavoin pienin ei häiriköi lukuhetkeä
89.ja iltasatu tulee luettua ja kaikki on ajoissa sängyissään
90.Olen illat yleensä keskenäni lasten kanssa
91.koska miehelläni on sellaiset työajat että hän on harvoin kotona yhtäaikaa meidän kanssa
92.hän on nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaaja, joten on useimmat illat töissä.
93.kaikkeen tottuu
94.nykyään ei ole enää edes kauhean raskasta kun pienin ei huuda enää koko aikaa
95.Toivoisin silti miehelleni enemmän aamuvuoroja
96.En erityisesti pidä keväästä
97.mutta kesää odotan innokkaasti
98.koska minulla on pyörässä peräkärry
99.ja leikkikentät on täynnä tuttuja
100.Olen kovin sosiaalinen, mutta viihdyn myös hyvin itsekseni!

6 kommenttia:

Kikka kirjoitti...

Sinä luulit saavasi 7 lasta ja sait 4, minä luulin saavani 4 lasta ja sain 7...
Hassua!

Mä tykkään lukea näitä listoja, kiva saada tutustua vähän tarkemmin kanssabloggaajiin :)

joponen kirjoitti...

Hassua tosiaan =)

Minun lempi kirja oli nuorempana seitsemän veljestä, joten varmaan sieltä keksin tuon eitsemän lasta..
En kyllä tosin ajatellu saavani setsemää poikaa vaan seitsemän tyttöä... mutta hyvä näin ♥

Mieki olen lukenu kaikki listat jotka on vastaan tullu :)

zanne kirjoitti...

Vaikutat muuten oikeen symppikseltä ihmiseltä!
Olen muuten myös lukenut lähes kaikki Torey Haydenin kirjat. Pidän eniten näistä tosikertomuksista, fiktiokirjat eivät ole ihan niin kiehtovia.

joponen kirjoitti...

Hei zanne :) Kivasti sanottu, kiitos.

Mulla puuttuu ilmeisesti yksi Haydenin kirja lukukokemuksista...

zanne kirjoitti...

Mikä Haydenin kirjoista on sulta vielä lukematta?
Jos oikeen ymmärsin olen lukenut kaikki suomeksi käännetyt Haydenit, mutta voi olla että joku harvinaisempi vielä puuttuu.

joponen kirjoitti...

Joku auringonkukkaan liittyvä nimi sillä oli?? En muista tarkkaan, mutta ilmeisesti ei suoranaisesti ole samanlainen "koulu/terapia" kertomus kuin useimmat esim. tiikerin lapsi.